PJ-viikko koitti, ja me lähdettiin nopealla varoitusajalla hyppäämään pienet harjoituskilpailut Huminassa. Päätin keskittyä ratsastamiseen edes tämän viikon. Epi ansaitsi sen - kyse oli kuitenkin ensimmäisistä isoista arvokisoista. Enkä mä toisaalta halunnut myöskään nolata itseäni kansainvälisen yleisön edessä.

Maanantai toi pientä toivonkipinää omaan suorittamiseen. Metrikymppi me voitettiin pikkuruisessa kolmen osallistujan luokassa – vastassa olivat sentään Ellie ja Lefa sekä Juuso ja Pickett, jotka kaikki olivat kokeneita isommilla esteillä. Metrikaksikymmentä oli Epin ensimmäinen, ja siihen nähden neljäs sija oli hyvä tulos. Epi oli kuitenkin hypännyt hyväntuulisesti ja innokkaasti, eikä kahteenkymppiin nosto tuntunut liian vaikealta.

Niinpä me lähdettiin perjantaina kvaaleihin luottavaisin mielin. Ei voittamaan, mutta hakemaan hyvää kokemusta isommista luokista ja isommista kisoista. Rata oli visuaalisesti näyttävä ja teknisesti haastava – tietysti. Vuoden teema Royal Edition näkyi jokaisessa yksityiskohdassa. Tuntui kieltämättä upealta ratsastaa sellaisella radalla. Ratsuni oli vähintään yhtä täpinöissään imiessään esteille valtavalla voimalla. Yksi huono lähestyminen viuhkalle ja neljä virhepistettä kismittivät suunnattomasti, ja siinä kohtaa oli vaikea iloita puhtaan radan ratsastaneiden Kristianin ja Julian puolesta. Me ei päästy finaaliin, mutta nyt oli turha itkeä. Tällä valmistautumisella oli ihme, että olimme suoriutuneet näinkään hyvin. Luokan puoliväliin sijoittunut Epi oli mun silmissäni puhdasta kultaa.

Heinäkuussa Auburnissa ei oltu puhuttu mistään muusta kuin Power Jumpista. Eikä ihmekään; vuoden kovin esteratsastuksen mittelö ratsastettiin nimenomaisen kartanon puitteissa. Kaikki aktiiviset esteratsastajat treenasivat hullun lailla, nimekkäät valmentajat mukaan lukien. Mä taas.. mä olin kaikkea muuta kuin aktiivinen ratsastuksen saralla. Vietin luvattoman paljon aikaa toimistolla. Me käytiin Epin kanssa tasan yhdessä estevalmennuksessa ennen koitosta. Olin haaveillut Power Jumpiin osallistumisesta jo viime vuonna, mutta silloin Epi oli ollut aivan liian nuori ja kokematon. Nyt kun mulla oli mahdollisuus, niin olin yhtä keskittymiskyvytön kuin tammani, joka päätti tulla kiimaan juuri kvaalien alla. Mun päässä pyörivät vain töiden deadlinet ja toimitusjohtajan vihjailut osakaspaikan mahdollisuudesta, Epillä taas komeat kesäheilat.

Yhden komean kesäheilan Epi saikin, nimittäin Vernerin Loven. Olinhan mä tiineitä tammoja ja varsoja hoitanut pilvin pimein jo ihan vain Auburnissa, mutta nyt se oli mun silmäteräni, jonka sisään pistettiin vauva. Mun pieni Epini, jonka mä olin itse kouluttanut kilpahevoseksi, jonka potentiaali mulla ehkä valui nyt ihan hukkaan.. Puistelin päätäni ja jatkoin mustan harjan nyppimistä. Inhottava tunne vyöryi vatsassa. Priorisoinko mä elämäni ihan väärin? Ja jos mä olin valintojeni kanssa näin hukassa jo nyt, mitä helvettiä mä tekisin, kun se varsa syntyisi? Olettaen, että kaikki menisi nappiin. Vedin syvään henkeä. Onneksi siihen oli vielä yhdeksän kuukautta, eikä Epillä edes voisi kilpailla lopppua kohden. Mä ehtisin miettiä, mitä oikeasti halusin, ja toivoa sormet ristissä että kaikki todellakin menisi nappiin eikä Epi esim. kuolisi johonkin komplikaatioon.

Lovesta mä tiesin haluavani varsan sillä sekunnilla, kun tapasin sen ensimmäistä ketaa. Musta ori oli niin upea, että olin usein huomannut olevani jopa kateellinen Vernerille. Pieni suvun tutkistelu ja orin kilpauran seuraaminen sivusta saivat mut varmistumaan, että se olisi täydellinen match Epille. Siis sitten kun olisi sen aika. Se varsa ei voisi olla muuta kuin täydellinen - ehkä ihan hirveän tulinen kyllä - mutta miten kaunis, kapasiteetista puhumattakaan.
 
Nyt Love astui viimeistä kautta, joten mun oli pakko tehdä päätös vähän äkkiä. Power Jump ja 120cm kilparadat kolkuttelivat nurkan takana, Epi oli terve kuin pukki; ei ollut mitään syytä jättää kilpauraa tähän. Paitsi Love. Mitäpä ei rakkauden eteen tekisi?
 
En tiennyt miten päin olla, kun diili Vernerin kanssa oli tehty. Olinko mä typerä? Liian spontaani? Ehkä, mutta mulle oli tulossa pikku-Epi.