Kalla Cup 2018 1. osakilpailu, kenttäratsastus: helppo luokka, maastokokeen aamuna 22.04

Kiillotin Epin tummaa karvaa sen karsinassa. Olin tullut tallille kolmannen kilpailupäivän aamuna todella aikaisin, jotta saisin hetken olla hevoseni kanssa ihan rauhassa, ennen kuin hulina kartanolla taas alkaisi. Pohdiskelin, miten pärjäisimme maastokokeessa. Vastassa oli monenlaisia (kovia) ratsukoita. Muun muassa Verneri Kaajapuro upean mustansa kanssa, Isbe ja Ankka, sekä Epin isä Tranquille K, jonka omistaja oli hiljattain pyörinyt myös Auburnissa toisen hevosensa kanssa. Muut hevoset eivät olleet tuttuja: kirjavan täysiverisen selässä oli Gabriella. Olin ensin luullut, että kyseessä oli toinen vuokrahevonen, mutta brunette oli säteillen kertonut sen olevan hänen ikiomansa.

Tämä oli Epin ensimmäinen kenttäratsastuskilpailu, joten en ollut odottanut tammalta mitään muuta kuin hyväksyttyjä tuloksia ja jaksamista kolmen päivän kilpailurupeaman läpi. Olimme kuitenkin neljänsiä kahdeksasta osallistujista kahden ensimmäisen osakokeen jälkeen. Koulussa olimme olleet kuudensia. Epi oli ehkä tottunut liikaakin Lotan tyyliin ratsastaa sitä sileällä. Mustiksen lähdettyä uuteen kotiin olin antanut tyttöystäväni toteuttaa intohimoaan kouluratsastukseen Epin kanssa, ja Lotta oli startannut sillä myös Kalla Cupin koulukilpailuissa Helpossa A:ssa. En ollut vieläkään täysin sinut hevoseni jakamisen kanssa, mutta en voinut jättää tyttöystävääni hevosettakaaan. Puistelin ikävät ajatukset päästäni pois ja laskin kiillotusrätin harjaboksiin. Rataestekoe meillä oli kuitenkin sujunut loistavasti – olimme olleet toisia 95cm radalla nollalla virhepisteellä. Epi oli hyvä hyppääjä, ja nyt sillä pitäisi olla myös maastokokeen vaatimaa kuntoa. Toiveikkain mielin loimitin silmäteräni ja lähdin hakemaan kupin kahvia loungesta.

Kalla Cup 2018 1. osakilpailu, kouluratsastus Helppo A

Lotta Alavuo:

Radalle alkupäässä lähteminen toi omat hyvät ja huonot puolensa kilpailuihin. Ainakin pöllöenergiat me saatiin kaikessa rauhassa verryteltyä pois, kun ei ollut liikaa tunkua. Epi oli kuitenkin niin erilainen hevonen kuin Mustis ja me oltiin koko kevättalvi tehty töitä säännöllisesti yhdessä, kun Anna keskittyi enemmän esteisiin ja maastoon. Anna oli suostunut siihen, että starttaisin Helpon A:n hänen luonteikkaan tammansa kanssa, jolloin saataisiin myös vähän käsitystä tamman edistymisestä.

Niinpä tässä mä nyt olin, Anna irrotti suojia tamman jaloista ja toivotti mulle onnea radalle. Hymyilin vähän väkinäisesti. Rata oli kyllä yksi niistä muistiini varmaan ikuisiksi ajoiksi iskostuneista, jonka osaisin ratsastaa vaikka silmät kiinni ja väärinpäin. Pidin myös siitä, miten Epi oli mukavasti liikkeellä; Mustiksen olin aina saanut herätellä ennen rataa.

Radalla mua ei jännittänyt. Mua ei ollut jännittänyt muutenkaan vähään aikaan mikään, mihin normaalisti keräsin rohkeutta. Musta oli tullut jotenkin turta. Radan jälkeen Anna tuli juttelee mulle. Tyttöystäväni vaikutti hieman huolestuneelta ja koetin etsiä kasvoille jotain hymyntapaista.
”Sehän oli ihan kiva rata. Oliko ongelmia?” Anna sanoi ja tarttui toiseen ohjaan.
”Ei mitään ihmeellistä, vähän hidas pidätteille, mutta yritin ennakoida.” Kuittasin kysymyksen yksinkertaisella, totuuden mukaisella vastauksella. ”Mä käyn maastossa kävelee hetken. Katotko sillä välin, että muistin varmasti kaiken varata Rillan karsinalle, sen mun toisen kisahuovan myös.”
Anna nyökkäsi ja taputti jalkaani. Itse suuntasin parkkipaikan ohitse laidunten läheisyyteen kävelemään hetkeksi ennen talliin palaamista.