Yhtäkkiä lokakuu oli ohi. Syksyn loputon pimeys oli tuonut mukanaan jatkuvan väsymyksen ja arki kului sumussa rutiinilla. Pyrin käymään tallilla aamupäivisin, kun oli vielä valoisaa, mutta yleensä taivas oli niin pilvinen että oli silti hämärää. Aina aikaiset vierailuni tallilla eivät edes onnistuneet, jos oli asiakastapaamisia tai firman sisäisiä tapaamisia - ja niitähän oli lokakuun aikana ollut liiaksi asti.

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna kilpailtu Harvest Games oli mennyt Isabellan sanojen mukaan aivan liian helposti. Voitto oli napsahtanut pienellä vaivalla niin kenttäratsastuksen kouluohjelmasta kuin maastokokeestakin. Rataesteillä yksi tiputus oli tiputtanut meidät kolmannelle sijalle, mutta olimme silti voittaneet koko luokan. Isabella oli oikeassa: mitä hittoa me vielä tehtiin tuttarissa?

Viimenen osakilpailu starttaisiin helpossa luokassa, ja muutaman hyvin menneen startin jälkeen voisi jo alkaa harkita tasonnostoa CIC1:een, oli Isabella todennut, niin ettei siihen sanottaisi mitään vastalauseita. Ei minulla sellaisia kyllä ollutkaan. Olin jo tovin mennyt sieltä mistä aita oli matalin, ja sen myöntäminen sai minut voimaan pahoin. Vitamiineja nassuun ja nokka pystyyn, talviunille ei päästäisi.

Sieltä se kylmä ja pimeä talvi nimittäin teki uhkaavasti tuloaan. Me oltiin käyty maastoesteradalla viimeistä kertaa tämän vuoden puolella Isabellan kenttävalkassa. Epi ei ollut tykännyt yhtään siitä, että esteet hypittiin yksi kerrallaan. Tammahan olisi hypännyt koko radan vaikka kymmeneen kertaan ja kaasu pohjassa, jos olisi saanut päättää. Hyvin se kuitenkin oli hypyt hoitanut, mihin olin oikein tyytyväinen. Edessä häämöttävä pitkä maneesikausi veti kuitenin mieltä matalaksi. Tervetuloa vaan, kaamos.

​​H E N R I K   28/09/18

Valmentajani Henrik Strand oli aivan toista maata kuin kumpikaan Sokan sisaruksista. Mies hymyili paljon ja oli niin yltiömukava, että se tuntui melkein huvittavalta. Voisiko tällaista valmentajaa ottaa edes tosissaan? No, sai mies kuitenkin pisteitä siitä, että oli erikoistunut nimenomaan nuoriin hevosiin. Hänellä oli heti hyvä asenne 5-vuotiaaseen tuulispäähäni, joka otti kierroksia uudesta ympäristöstä.

Perjantain ratsastus koostui vain perusjutuista ja puomeista, mikä oli sopivasti palauttava treeni Epille. Edellisenä päivänä olimme nimittäin olleet Amandan rääkissä, ja se jos mikä vei sekä ihmisestä että hevosesta mehut. Mutta ainakin nyt oli tutustumisluokan kouluohjelma niin visusti kaalissa, että ihme jos möhlittäisiin Kalla CUPin seuraavissa osakilpailuissa!


D U S T Y   29/09/18

Lauantaiaamuna pääsimme asiaan: hyppäämään. Nurmikenttä oli pohjana tuttu, mutta kaikki vieraat hevoset häiritsivät edelleen Epin keskittymiskykyä. Alkuverryttely menikin tamman perseillessä ja haastaessa lajitovereita kilpajuoksuun. Huoh. Onneksi Henrikiä vain huvitti; Isabella olisi jo nauranut meidät ulos kentältä.

Iltapäivällä Epi sai jäädä tarhaan riehumaan, kun satuloin ratsukseni yhden kurssihevosista. Alexanderin vetämä maasto oli virkistävää mutta tehokasta treeniä. Dusty oli 10-vuotias kimo, ja vaikken juuri väristä välittänyt, oli se aika kaunis tapaus herasilmineen. Dustyn isot liikkeet tuntuivat ihanan kotoisalta satulaan ja se myös hyppäsi todella isosti. Mutta tasapaino piti! Milloin olin edes viimeksi ratsastanut jollain muulla kun Epillä? Ei taivas siitä oli aikaa.


Q A L A N T I   30/09/18

Kavalettityöskentely oli Epille lastenleikkiä, mutta luojan kiitos se käyttäytyi vihdoin vähemmän lapsellisesti kuin ensimmäisenä kahtena päivänä. Tai no, hypyt olivat kavaleteille aivan liian suuria, mutta ainakaan tamma ei ruvennut säätämään omiaan radan ulkopuolella.

Alexanderin yllättävä väliintulo ja hevosten uudelleenjako oli aamulla herättänyt mielenkiintoni, mutta kun vihdoin istuin rautiaan selässä iltapäivällä, olin suoraan sanoen pettynyt. Qalanti oli kauniista nimestään ja ulkomuodostaan huolimatta aivan mielettömän tylsä. Se oli kaikkea muuta kuin vauhdikas ja temperamenttinen Epi. Läsipää oli persoonaton ja sen askeleet olivat yhtä kaukana lennokkaasta kuin kilpikonna linnuista. Sitä joutui ratsastamaan eteen eikä jarruttelemaan (kuten Epiä aina), mutta hypyt sentään olivat kelpoja.


T Y T T I   01/10/18

Rataharjoituksen aiheuttama jännitys purkautui viimeistään iltapäivällä, kun Tytti johdatti leiriläiset palauttelevaan maastoon. Nätti blondi loisti hymyä ja rupatteli kaikille kuin olisi tuntenut heidät pidempäänkin kuin yhden nopeatempoisen viikonlopun. Erityisen pitkään naisen katse tuntui viipyilevän Heidissä. Ai mistä tiesin? Minun katseeni viipyili Heidin ratsussa, sysimustassa orissa, jonka katse oli täynnä tulta. Jos oma tammani ei olisi ollut nuori ja keskellä lupaavaa kisakautta, olisin varmaan mennyt ja kysynyt astutusta sen siliän tien.

Palattuamme takaisin kartanolle en voinut pitää suutani kiinni, vaan kuiskasin ohimennen Heidille:
”Huomasitko, miten tää eräs blondi katto sua?”

Heidi häkeltyi, mutta minä marssin tietäväinen virne kasvoillani talliin Epiä taluttaen.


J E S S I    02/10/18

Jouduin Qalantin selkään uudestaan. Sivuutin kuitenkin harmituksen ja mietin, miksi Rosengårdit laittoivat minut ratsastamaan tällaista hevosta. Oliko se kiusantekoa? Jos olisi ollut kyse Alexanderista, se olisi saattanut olla tottakin, mutta nyt valmentajanani oli Jessi. Vihreäsilmäinen brunette oli vastakohta Rosengårdin miehille. Jessi ei hymyillyt turhia tai heitellyt väliin vitsejä, vaan valmensi asiallisesti ja vaativasti.

Ehkä minut haluttiin saada pois mukavuusalueeltani. Eihän sitä muuten voinut kehittyä. Ja vaikkeivät nämä ihmiset voineet tietää sitä, olin elellyt omassa kuplassani koko menneen kesän. Ehkä tällainen paikallaan junnaaminen haittaisi Epinkin kehitystä. Ajatus säikäytti, mutta motivoi keskittymään tähän ei-niin-mukavaan hevoseen täysillä. Ja me saatiin aika hienoja hyppyjä.


E P I   03/10/18

Jännitti, mutta ei sitten kuitenkaan. Epi oli perseillyt leirin alkuun, mutta oli sittemin ollut paremmassa kurissa. Metrikymppi oli meille vielä ratana uutta, mikä toi hommaan oman haasteensa. Metriä olimme startanneet pari kertaa. Tiesin, että Epin kapasiteetti yltäisi vielä sen ylikin, mutta olimme vasta nostaneet estekorkeutta itsenäisessä treenissä.

Itse kartanon isäntä Arne Rosengård arvioi suorituksen, mutta osana kilpailuhenkilökuntaa oli lähes koko Rosengårdin väki. Alexanderia ei näkynyt, mikä ei sinänsä yllättänyt. Olimme Epin kanssa viidensiä, mikä oli metrikympistä täysin ok tulos. Noottia tuli epäröinnistä, mikä tietysti heijastui nuoreen hevoseen heti.

Kommentti: “Rytmi ei aivan tasainen. Pidä rohkeammin pääsi, viime hetken muutokset kostautui.”