Komeita kesäheiloja ja kriisejä

Heinäkuussa Auburnissa ei oltu puhuttu mistään muusta kuin Power Jumpista. Eikä ihmekään; vuoden kovin esteratsastuksen mittelö ratsastettiin nimenomaisen kartanon puitteissa. Kaikki aktiiviset esteratsastajat treenasivat hullun lailla, nimekkäät valmentajat mukaan lukien. Mä taas.. mä olin kaikkea muuta kuin aktiivinen ratsastuksen saralla. Vietin luvattoman paljon aikaa toimistolla. Me käytiin Epin kanssa tasan yhdessä estevalmennuksessa ennen koitosta. Olin haaveillut Power Jumpiin osallistumisesta jo viime vuonna, mutta silloin Epi oli ollut aivan liian nuori ja kokematon. Nyt kun mulla oli mahdollisuus, niin olin yhtä keskittymiskyvytön kuin tammani, joka päätti tulla kiimaan juuri kvaalien alla. Mun päässä pyörivät vain töiden deadlinet ja toimitusjohtajan vihjailut osakaspaikan mahdollisuudesta, Epillä taas komeat kesäheilat.

Yhden komean kesäheilan Epi saikin, nimittäin Vernerin Loven. Olinhan mä tiineitä tammoja ja varsoja hoitanut pilvin pimein jo ihan vain Auburnissa, mutta nyt se oli mun silmäteräni, jonka sisään pistettiin vauva. Mun pieni Epini, jonka mä olin itse kouluttanut kilpahevoseksi, jonka potentiaali mulla ehkä valui nyt ihan hukkaan.. Puistelin päätäni ja jatkoin mustan harjan nyppimistä. Inhottava tunne vyöryi vatsassa. Priorisoinko mä elämäni ihan väärin? Ja jos mä olin valintojeni kanssa näin hukassa jo nyt, mitä helvettiä mä tekisin, kun se varsa syntyisi? Olettaen, että kaikki menisi nappiin. Vedin syvään henkeä. Onneksi siihen oli vielä yhdeksän kuukautta, eikä Epillä edes voisi kilpailla lopppua kohden. Mä ehtisin miettiä, mitä oikeasti halusin, ja toivoa sormet ristissä että kaikki todellakin menisi nappiin eikä Epi esim. kuolisi johonkin komplikaatioon.