Kouluratsastajan käsissä

Kalla Cup 2018 1. osakilpailu, kouluratsastus Helppo A

Lotta Alavuo:

Radalle alkupäässä lähteminen toi omat hyvät ja huonot puolensa kilpailuihin. Ainakin pöllöenergiat me saatiin kaikessa rauhassa verryteltyä pois, kun ei ollut liikaa tunkua. Epi oli kuitenkin niin erilainen hevonen kuin Mustis ja me oltiin koko kevättalvi tehty töitä säännöllisesti yhdessä, kun Anna keskittyi enemmän esteisiin ja maastoon. Anna oli suostunut siihen, että starttaisin Helpon A:n hänen luonteikkaan tammansa kanssa, jolloin saataisiin myös vähän käsitystä tamman edistymisestä.

Niinpä tässä mä nyt olin, Anna irrotti suojia tamman jaloista ja toivotti mulle onnea radalle. Hymyilin vähän väkinäisesti. Rata oli kyllä yksi niistä muistiini varmaan ikuisiksi ajoiksi iskostuneista, jonka osaisin ratsastaa vaikka silmät kiinni ja väärinpäin. Pidin myös siitä, miten Epi oli mukavasti liikkeellä; Mustiksen olin aina saanut herätellä ennen rataa.

Radalla mua ei jännittänyt. Mua ei ollut jännittänyt muutenkaan vähään aikaan mikään, mihin normaalisti keräsin rohkeutta. Musta oli tullut jotenkin turta. Radan jälkeen Anna tuli juttelee mulle. Tyttöystäväni vaikutti hieman huolestuneelta ja koetin etsiä kasvoille jotain hymyntapaista.
”Sehän oli ihan kiva rata. Oliko ongelmia?” Anna sanoi ja tarttui toiseen ohjaan.
”Ei mitään ihmeellistä, vähän hidas pidätteille, mutta yritin ennakoida.” Kuittasin kysymyksen yksinkertaisella, totuuden mukaisella vastauksella. ”Mä käyn maastossa kävelee hetken. Katotko sillä välin, että muistin varmasti kaiken varata Rillan karsinalle, sen mun toisen kisahuovan myös.”
Anna nyökkäsi ja taputti jalkaani. Itse suuntasin parkkipaikan ohitse laidunten läheisyyteen kävelemään hetkeksi ennen talliin palaamista.