Kaunis pakkaskeli ja hiljainen mies

​Lauantai ja sain nukkua pitkään. Mitä luksusta! Kerrostaloasuntoni ei ehkä ollut lähimainkaan niin hulppea kuin Auburnin Kartano, mutta se oli mukava ja minä sain nukkua siellä aamuni pitkään viikonloppuisin. Erittäin tyytyväisenä elämäntilanteeseeni istuin harmaalla kangassohvalla yhdeltätoista ja selasin Twitteriä. Hörpin aamukahvia ilman kiirettä mihinkään. Auringonvalo tulvi sisään isoista ikkunoista. Täydellinen keli mennä Epin kanssa maastoon. Hevosen kanssa oli tuupattu eilen koulua niska limassa, joten tamma kyllä ansaitsikin rennomman päivän tähän väliin.

Tallillakin oli virkistävämpää käydä, kun siellä ei asunut seitsemää päivää viikossa. Pirteänä kävelin talliin ja törmäsin käytävällä Rasmukseen.
”Huomenta”, tervehdin hyväntuulisesti. Miehellä oli ratsastuskamppeet päällä, joten kysyin:
”Ootko ratsastamaan menossa vai tulossa?” Hän kertoi hypänneensä Haukalla ja Laran odottavan vielä liikutusta. Niin, Haukka oli sen uuden tyypin, Matildan. Mikä sattuma, että samalla tallilla oli kaksi violettipäätä, mietin huvittuneena. 
”Meinasin lähteä Epin kanssa maastoon, lähdetkö messiin?” ehdotin. Emme olleet Rasmuksen kanssa sen pahemmin tutustuneet, enkä tiennyt voisiko häntä vähempää kiinnostaa seurani, mutta päätin tehdä aloitteen. Tunsin kyllä kaikki hevoset niiden erityistarpeita myöten, mutta niiden omistajat taas.. En niinkään. Lähinnä Tildan ja Lotan, sekä tietysti entisen työtoverini Jonathanin. Olisi jo korkea aika tehdä asialle jotain. Ilokseni Rasmus suostui ja totesi lähtevänsä samantien hakemaan Laraa sisälle. Pitäisi kuulemma ehtiä sitten vielä töihinkin. Nyökkäsin, ja lähdimme molemmat omiin suuntiimme.

Lara oli pääasiassa hyvin samantyylinen hevonen kuin Epi, mutta tänään tammat olivat ihan eri tasolla energiatasonsa suhteen. Epi oli raukea eilisen rankan treenin jälkeen, kun taas Lara tuntui olevan tikittävä aikapommi. Rasmus saikin vähän keskustella ratsunsa kanssa alkukäynneistä. Toisen nuorikon levottomuus tarttui vähän Epiinkin, mutta se ei pahemmin jaksanut väitellä kanssani tahdista.

Pohja oli onneksi paikoittain hyvässä kunnossa kunnon laukkapätkille. Sekä Lara että Epi nauttivat päästessään vähän revittelemään. Lumi vain pöllysi hevosten jaloissa, kun kiisimme kylmää viimaa vastaan. Rasmus ei turhia jutellut, lähinnä kommentoi lyhytsanaisesti Laran pöllöilyä. Keskityimme molemmat ratsastamiseen ja raikkaasta pakkaskelistä nauttimiseen.  Luminen maisema oli todella kaunis, kun taivas oli monen lumipyryisen päivän jälkeen täysin kirkas.
”Upeaa”, totesin ääneen. Rasmus nyökkäsi, ja hetken olin näkevinäni hiljaisen miehen melkein hymyilevän.