Valmentaja:
Amanda seisoi ryhdikkäästi ratsastusareenan keskellä, naputti pitkällä kouluraipalla saappaanvartta ja vilkaisi kultaista rannekelloaan. Perjantai-illasta oli tulossa työn täyteinen, sillä blondi odotti nuorten valmennusryhmän ratsukoita saapuvaksi kouluvalmennukseensa. Perijätär nakkeli niskojaan ja tuijotti maneesin liukuovea, joka vihellyksen saattelemana aukesi vihdoin. Violettitukkainen nainen asteli sisään rennosti hymyillen ja nyökäten tervehdykseksi taluttaessaan mustanruunikkoa tammaa perässään. "Valmennus alkaa tasalta, kuten olen tehnyt selväksi. Eritoten teidän nuorten hevosten ratsastajien, jos joidenkin, tulisi ymmärtää alkukäyntien merkitys, ja kuhnastelunne ansiosta niille on jäänyt aikaa surkeat kymmenen minuuttia. Täsmällisyyttä, pyydän", Amanda aloitti palopuheensa. Annaa seurasi kolme muuta ratsukkoa, joista pienen kirjavan ponin kanssa sisään saapunut Minka näytti punastuvan. Tyttö ei joko uskaltanut tai kehdannut katsoa blondia valmentajaa silmiin, vaan keskittyi suu tiukkana viivana nousemaan ripeästi Hanin selkään. Julia lähti valmennusryhmästä ensimmäisenä kiertämään uraa kirjavalla tammallaan, jonka perässä korskuen, päätään viskoen ja matkaa voittavin askelin käveli Santtu. Orin selässä istuvalla Alessalla oli täysi työ rauhoitella esteratsun alkua, jonka mielestä alkukäynnit olivat ajanhukkaa. Anna ohjasi virkeän Epin muiden tapaan kiertämään maneesia, eikä hyväntuulinen hymy tallimestarin kasvoilla ottanut serkkunsa kipakasta aloituksesta huolimatta laantuakseen. Amanda veti terävästi henkeä antaen katseensa kiertää yksitellen jokaisessa ratsukossa - päällisin puolin vaikutti siltä, että lievästä hermostuneisuudesta huolimatta tämänkertainen nuorten valmennus ei välttämättä olisi täysi fiasko. Blondi keikautteli painopistettä jalalta toiselle antaessaan varsin vapaat kädet alkuverryttelyjen toteuttamiseen: ratsukkojen tuli kuitenkin sisällyttää niihin paljon siirtymisiä käynnin ja ravin välillä, isoja ympyröitä sekä käyntiväistöjä. Suuntaa oli ehdottomasti kiellettyä vaihtaa, ennen kuin perijätär antaisi siihen luvan. Amanda ei halunnut ottaa riskiä, että nuoriin energisiin kilpahevosiinsa täysillä keskittyvät ratsastajat unohtaisivat liikennesäännöt, ja toikkaroisivat päättömästi tosiaan päin. Ratsukot siirtyivät verryttelyiden pariin, osa käynnissä, osa ravissa. Alessalla oli heti alkuun suuria vaikeuksia, sillä Santtu koetteli brunettea ratsastajaansa kaikin mahdollisin keinoin. Ori steppasi paikoillaan, viskoi päätään ja vastusti eteenpäin pyytävää pohjetta varaamalla painoa takajaloilleen samalla kuopien hiekkaa etusillaan raivokkaasti. "Tämä ei ole rekrytointitilaisuus sirkukseen, Alessa", Amanda kivahti kuuluvaan ääneen. Perijättären jäänsiniset silmät tuijottivat kierroksilla käyvää oria pistävästi, ja Alessan pakka tuntui leviävän yhä enemmän käsiin. Naisen ilme oli sekä hämmentynyt että tuohtunut, kun ori kaiken huipuksi mieltään osoittaen potkaisi maneesin laitaa. "Mitä oikein odotit saavasi, kun päätit antaa nuorelle miehelle monta vapaapäivää? Hyvätapaisen ja nöyrän ratsun? Se on kilpahevonen, ei laiska-Lasse jonka voi lempata viikoksi tarhaan ja mennä sen jälkeen ilman satulaa maastoon", blondi läksytti, ja seurasi toikkaroivaa rautiasta päätään pudistellen. Alessa sisuuntui perijättären nuhtelusta, paransi tuntumaansa vaikka Santtu sitä vastustelikin, ja kipakasti napautti pohkeillaan rautiaan liikkeille. Ori mutkitteli häntäänsä viskoen, eikä eteneminen näyttänyt minkään oppikirjan mukaiselta, olemassaolevalta askellajilta. "Näyttää kamalalta, mutta pidä se liikkeessä. Ensin eteen, sitten vasta kaikki muu", Amanda nälvi. Annan ja Epin työskentely sen sijaan näytti harmoniselta ja tasaiselta. Violettipää ratsastasti kulman tarkasti, siirsi tamman päädyssä käyntiin ja ennen seuraavaa kulmaa käänsi ruunikon sisäuralle tehdäkseen käyntiväistön. Pilvilinnat romahtivat, Epi nosti päänsä taivaisiin ja vastusti Annan väistättävää pohjetta toikkaroiden pitkän matkaa täysin suorana. "Bravo, puolikas pitkäsivu eikä yhtäkään ristiaskelta", Amanda taputti käsiään yhteen. "Herää Anna: nyt niitä ympyröitä ja voltteja. Vastataivutuksia ja kiemurauria. Haluan nähdä Epiltä rehellistä työskentelyä niin, ettei se turhaudu heti joutuessaan käyttämään vähänkin enemmän aivokapasiteettiä", blondi patisti. Tallimestari korjasi istuntaansa ja terävöitti heti apujen käyttöään ratsastaessaan Epin ympyrälle. Tuntumaa vasten päätään nyppien ruunikko kuitenkin antoi hetken periksi, jolloin ratsukon meno näytti taas paremmalta. Amanda tapansa mukaan tyytyi vain nyökkäämään antaessaan hyväksyntänsä ratsukon menolle loivalla kiemurauralla. Hani oli liikkeissään tutulla tapaa levoton, jouduttuaan lähietäisyydeltä todistamaan vastaan hangoittelevan Santun sähläystä. Selässä istuva sinihiuksinen nainen oli kuitenkin päättänyt sulkea ulkomaailman mielestään, joten ensiluokkaisen keskittymisen ansiosta tämä sai rauhoiteltua ponin ja rohkaistua sitä tasaisilla avuillaan. Vaikka ratsukolla olikin hieman liikaa vauhtia, oli Amanda tyytyväinen näkemäänsä. "Okei Minka, pois mukavuusalueelta ja niitä väistöjä myös", blondi huudahti. Minka teki työtä käskettyä, siirsi kirjavan käyntiin ja valmistautui ratsastamaan käyntiväistöä. Sinihiuksisen huulien välistä karkasi "Hups!", kun Hani otti kimmoketta väistättävästä pohkeesta ja juoksi vinossa sitä karkuun. Amanda pudisti päätään ja peitti kädellä kasvonsa. "Missä puolipidätteet? Nyt ei olla alkeistunnilla, herätys", perijätär parahti tuskastuneena. "Uudestaan!", terävä käsky kaikui maneesissa. Samaan aikaan Julia ratsastasti Valeriella varsin epäonnistuneen siirtymisen ravista käyntiin: kirjava painoi kuolaimelle, hangoitteli vastaan ja ainakin viiden askeleen ajan tanssahteli aikeinaan rynnätä takaisin nopeampaan askellajiin. Julia puri huultaan, vilkaisi kulmiaan kysyvästi kohottavaan Amandaan ja nosti ravin. Valerie pärskähteli ja viuhtoi häntäänsä - tammalla oli selkeästi meno haluja. Perijätär odotti näkevänsä uuden yrityksen sanomatta sanaakaan. Julia valmisteli, istui syvälle satulaan ja teki pidätteen. Kirjava nosti päänsä, hidastaen, vaan ei siirtyen käyntiin. "Uskomatonta", Amanda henkäisi. Vaaleaverikkö tamman selässä näytti punastuvan, kun vihdoin sai hevosensa käyntiin. Julia ymmärsi heti, ettei pääsisi koskaan suorittamaan seuraavaa tehtävää, ellei tämä saisi siirtymisiin jotain järkeä. Valerie pärskähti - käveleminen oli syvältä. "Miten voit nostaa käynnistä laukan tai siirtyä laukasta käyntiin, jos Valerie vain haistattelee pidätteillesi? Viisi onnistunutta siirtymistä, Julia. Viisi", Amanda komensi. Alkuverryttelyt vaativat nuorisoryhmältä odotettua enemmän ponnisteluja, eikä Amanda ollut enää yhtään varma, oliko laukannosto tehtävä sittenkään edes mahdollista toteuttaa. Perijätär kuitenkin päätti pysyä käsikirjoituksessa ja jakoi ryhmän kahtia. Toiseen päätyyn ympyrälle menivät Anna ja Epi sekä Alessa ja Santtu, toiseen päätyyn taas Julia ja Valerie sekä Minka ja Hani. "Haluan nähdä puhtaita, voimakkaasti ylöspäin suuntautuvia laukannostoja käynnistä. Ihan teiltä jokaiselta", Amanda kuulutti vielä ennen, kuin antoi luvan alkaa suorittamaan tehtävää. Tarkoituksena oli nostaa laukka käynnistä, jatkaa laukkaa muutamasta askeleesta puoleen ympyrään, ja siirtyä sitten mahdollisuuksien mukaan joko ravin kautta käyntiin tai suoraan käyntiin. Tehtävä olisi ollu katastrofi, jos olisi seurannut vain Alessan ja Santun suoritusta. Ori jatkoi samalla linjalla kuin heti verryttelyissä: yleistä niskurointia ja tottelemattomuutta. Brunette orin selässä yritti kaikin tavoin saada ratsastukseen järkeä, mutta nostot osoittautuivat joko riemukkaiksi pukeiksi tai räjähtäviksi lähdöiksi neliin. Oli suorastaan ihme, että nainen pysyi hevosensa selässä. Amanda katsoi hetken aikaa ratsukon suorittamista, kunnes päätti viheltää pelin poikki. "Alas selästä", blondi huudahti. "Jonny! Käy hakemassa juoksutusliina ja varmista, että Alessa menee kentälle rutistamaan viimeisenkin menohalun ulos tästä liikunnallisesti heitteille jätetystä hevosrukasta", Amanda puhui kovaan ääneen maneesin katsomossa istuvalle punapäälle, joka virnuili huvittuneesti. Santun järjestämä kohtaus oli saanut useat muutkin uteliaat silmäparit paikalle. Mies nyökkäsi ja lähti katsomosta kohti tallia. "Mitä teihin muihin tulee: en ole tyytyväinen. Töitä!", perijätär huudahti äkäisesti. Alessa hyppäsi Santun selästä alas ja mutisi jotain "totaalisesta nöyryytyksestä" muutaman kirosanan kera. Nainen talutti rautiaan orin pää painuksissa ulos maneesista. Laukkatehtävä sai osakseen Alessan lähdön jälkeen täysin uudella tavalla motivoitunutta ratsastusta. Anna ja Epi osoittivat osaamisensa laukkatyöskentelyssä, eikä alkuverryttelyjen vastaanhangoittelusta ollut enää merkkiäkään. Tamman luontaisesti hyvä laukka teki tehtävästä ratsukolle varsin helpon. Amanda päätti lisätä haastetta, ja halusi nähdä Annan siirtävän Epin myös laukasta suoraan käyntiin. Julialla oli edelleen vaikeuksia täsmällisyydessä, ja siirtymiset venähtivät harmillisen usein liian pitkiksi - Amanda ei sietänyt katsoa jatkuvaa epäonnistumista, joten perijättären antaessa kipakkaa palautetta, myös Julia onnistui ratsastamaan tarpeeksi monta hyvää nostoa saaden blondin valmentajan tyytyväiseksi. Positiivisesti jo alussa yllättänyt Minka jatkoi samalla tavalla, ratsastaen Hanin kanssa parhaimmat nostot, mitä Amanda oli ratsukolta koskaan nähnyt. Perijätär päätti olla kuitenkin vaatimatta laukasta käyntiin siirtymistä, vaan painotti ratsukolta laadukkuutta ravin kautta käyntiin siirtymisessä. "Okei, pieni paussi, vetäkää henkeä", Amanda kuulutti ja marssi maneesin ovelle vain vilkaistakseen, että Alessa varmasti roikkuisi juoksutusliinan jatkona kentällä ylienergisen orinsa kanssa. Lyhyehkön tauon jälkeen ratsukot joutuivat jälleen töihin. Amanda naputti kouluraipalla jälleen saappaanvarttaan ohjeistaessaan viimeisen tehtävän: ryhmäläisten tuli jatkaa käynnissä uraa, ja kääntää aina lyhyen sivun jälkeen ennen kulmaa pituushalkaisijalle, väistää uralle ja nostaa uralla laukka. Julia näytti aavistuksen järkyttyneeltä perijättären lopetettua tehtävänantonsa, mutta Valerie oli selvästi rauhoittunut: tamma käveli kauniisti nyökyssä tasaisessa temmossa, joten Amanda oletti ratsukolla olevan mahdollisuuksia selvitä tehtävästä. Minka ja Hani puhisivat itsevarmuutta, eikä sinihiuksinen nainen ollut ehkä koskaan ratsastanut niin hyvässä ryhdissä. "Saa suorittaa", blondi valmentaja enemmänkin käski kuin kehoitti. Annan hymyilevät kasvot olivat vaihtuneet keskittyneeseen tuijotukseen, mutta siitä oli hyötyä: Epi astui paljon rehellisemmin ristiin, ja laukannosto onnistui oletetusti hyvin. Amanda ei sanonut sanaakaan, mutta tiesi, että hiljaisuus hänen valmennuksissaan oli jo itsessään kehu. Minkan ja Hanin väistämisyritys kaatui liian hätäisiin askeliin, sillä laukan nostanut Epi oli saanut pienen kirjavan höristämään korviaan ja innostumaan ajatuksesta reippaasta etenemisestä. Minka korjasi tilanteen asiallisesti, ja sinihiuksinen nainen katsoikin itseensä tyytyväisenä Amandaa virnistäen. Blondi perijätär pyöräytti silmiään ja nyökkäsi ilmeettömästi. Valerie oli toden totta rauhoittunut ja hyväksyi Julian avut sinkoilematta ja ottamatta ylimääräisiä kierroksia: isokokoisella tammalla oli vaikeuksia väistöissä, mutta yhdestä väärästä laukasta huolimatta nostot onnistuivat paremmin kuin ympyrällä. Amanda veti raskaasti henkeä. "Sitten loppuravit, antakaa niiden venyttää reilusti eteen-alas", blondi ohjeisti vielä lopuksi, ennen kuin sulki hetkellisesti silmänsä. Valmennus oli ollut tarkkaan suunnitellusta kaavasta huolimatta erityisen raskas, sillä valmennus perjantai-iltana oli ollut jo ajatuksena hapokas. Tyytyväinen pärskintä ja natisevat nahkavarusteet täyttivät äänillään maneesin, kun Amanda lähti hupparinsa huppuun piiloutuneena kävelemään kohti tallia. Äkkiä kotiin.
0 Comments
|
Kuvasta kiitos Auburn Estate
ValmennuksetEpi valmentautuu aktiivisesti kenttäratsastuksen kaikissa kolmessa osalajissa. Täältä löydät valmennukset, joihin olemme osallistuneet. Arkisto
July 2019
|