Isabella:
​
Valmennuksessa tehdään samaa sarjaharjoitusta, kun mitä edistyneet tekivät edellispäivänä. Alkuverryttelyssä tullaan muutamia kertoja puomisarjaa, sitten jumppasarjaa, kunhan hevoset on ensin ratsastettu läpi jokaisessa askellajissa. Verryttelyssä pidätteiden tulee mennä hyvin läpi, jotta ratsastaja voi tarvittaessa vaikuttaa sarjan välillä tapahtuvaan ratsastukseen ja ponnistuspaikkaan. Verryttely tehdään Isabellan ohjatessa, mutta itsenäisesti. Siirtymiset ja pysähdykset saattavat auttaa pidätteiden läpisaamiseen ja esimerkiksi väistöt irrottavat liikettä avaamalla lapaa. Ratsastajat saavat kuitenkin toimia fiiliksensä mukaan.

Ensin hypätään kolmea ristikkoa, joiden väliin pitäisi mahtua kaksi laukka-askelta (ensimmäinen väli 10,5 m, toinen hieman pidempi). Sopivaa laukkaa haetaan, jonka jälkeen esteet nostetaan n. 80 cm pystyiksi. Kun kaikki ovat saaneet kohtuullisen onnistuneet suoritukset alle, saavat ratsukot hengähtää. Isbella muuttaa välit innariksi (n. 2,5 m.), jolloin uuteen hyppyyn täytyy ponnistaa ottamatta yhtään  laukka-askelta. Tarvittaessa esteiden eteen laitetaan ponnistuspuomit. Myös innarin esteet ovat ensin ristikkoja, korotus tehdään ensimmäisen kierroksen jälkeen.

​
Anna:
​
Mun olo oli päättäväinen, vaikkei meidän menestys rataesteillä ollut ollut kovin kaunista viime aikoina. Maastoesteillä Epi kyllä loisti, sen oli todistanut reilu viikon takainen maastoestevalmennus Sjöholmassa. Siellä Epillä oli tilaa ison laukkansa ja kovan vauhtinsa kanssa. Haasteena meillä olikin tarkkuus rataesteiden tiukoilla teillä.

No, ei tämän päivän estevalmennus niihin teihin keskittynyt, vaan sarjoihin. Mutta minä olin valmis muuttamaan turhautumiseni ihmissuhteisiin (tai niiden puutteeseen) energiaan treenata nuoren kenttähevoseni kanssa. Vielä oli kaksi osakilpailua Kalla CUPia jäljellä, ja me haluttiin tietysti voittaa. Koska niin me oltiin tehty viimeksikin. Ehkä osaltaan tämän päättäväisyyden aiheutti myös syksy. Jostain syystä syksy oli aina aikaa, jolloin saattoi aloittaa alusta, parantaa tapansa ja olla parempi kaikinpuolin.

Ah, syksy. Vuodenajan viileys sai hymyn huulilleni. Ei ollut liian kuuma rääkätä itseään kuten kesällä; eikä myöskään jäätynyt sisuskaluja myöten kuten talvella. Kevyt takki riitti, eikä vielä tarvinnut edes pipoa kypärän alle. Epikin tuntui piristyvän heti päästessään kirpeään syysiltaan. Tervehdin jo kentällä Valerien kanssa verryttelevää Juliaa ja hyppäsin tumman ratsuni selkään.

Vaikka olisi pitänyt keskittyä huolelliseen alkuverryttelyyn, jostain syystä katseeni harhaili sinisilmäiseen blondiin. Olimme kuin varkain asettuneet toisiamme vastaan kilpailuhenkisinä ratsastajina. Molemmilla kun oli nuori kenttähevonen. Jos oikein muistin, Valeriessakin oli täysiveristä. Viimeksikin Julia oli ollut täpärästi toinen meidän voittaessame tutustumisluokan. Vaikka suhteemme oli lähinnä keskenään kilpailua, ihailin Juliaa. Niin kenttäratsastajana kuin myös.. no, ulkonäkönsä puolesta. Mikä niissä blondeissa oikein oli sinisine silmineen? Mieleeni tuli Ellie, johon olin iskenyt silmäni ensimmäisenä kesänä Auburnissa. Ihan ulkonäön takia – mitä enemmän Ellie tuli tutuksi, sitä vähemmän minua kiinnosti tutustua. Ellie oli itsekeskeinen snobi. Julia oli kaikkea muuta. Ystävällinen ja avulias, mutta kuitenkin ehdottoman tyylikäs.
Havahduin naishaaveistani Isabellan selvitellessä kurkkuaan. Joko valmennus oli alkanut? Keräsin kiireesti ohjia, suoristin ryhtiäni ja tervehdin serkkuani anteeksipyydellen.

”Niin että puomisarjalle”, Isabella toisti tuijottaen tiukalla haukankatseellaan. Hän tunsi minut liian hyvin ja oli siis luultavasti jo nähnyt kaihoisat katseeni Julian suuntaan. Jouduin patistelemaan itseäni, jotta sain keskittymiseni siirrettyä takaisin alla olevaan hevoseen. Mitenkäs se ryhdistäytyminen, urpo?

Keskittymiskyky löytyi, vaikka alkuun sähläsinkin oikein huolella. Nolostuksesta ja hämmennyksestä – mistä lähtien olin katsonut Juliaa näin? Kun Isabella tarpeeksi monta kertaa näpäytti puolivillaisesta ratsatuksestani, sain karistettua vaaleanpunaiset lasit päästäni ja Epiinkin tuli jotain rotia. Sarjoja meidän tuli treenata, ja etenkin innarit toivat Epille haasteita. Päätin, että jatkaisimme samanlaista treeniä myös itsenäisesti.

​Diane Whitby: Annan nuorella tammalla oli mieletön, eteenpäinvievä laukka, jolla se kauhoi esteeltä toiselle alta aikayksikön. Ratsukko pääsi hyppäämään paria tukkiestettä, jossa ratsastajan tuli säädellä laukkaa sen verran, että väliin jäisi tietty määrä laukka-askelia. Tästä käännettiin leikkimökkiesteelle. Rohkean oloinen Epi meni hyvin reippaasti ja päätti lähteä hyppyihin melko aikaisin, joten hypyt jäivät laakeiksi. Kun Anna pääsi tasapainoon puolipidätteiden ja tilan antamisen kanssa, tamma otti ratsastajan avut aivan eri tavalla vastaan.