#13 Power Jump -estevalmennus @Auburn Estate, valmensi Lauri Merikanto

Valmennuksen sivu

​Lauri Merikanto alkoi olla tuttu näky Auburnissa. Huvittuneena mietin, kuinka paljon sillä oli tekemistä miehen ulkonäön ja charmin kanssa. Ei sillä, etteikö hän olisi ollut hyvä valmentaja, mutta niitähän riitti ja halukkaita Auburnin piireihin oli varmasti jonoksi asti. Olin varma, että olin nähnyt yhden jos toisenkin hykertelevän Merikannon kanssa jutellessaan. Sitä paitsi, kyllähän naamakertoimella oli oltava väliä perijättärien silmissä.

Kesälomamoodistaan herännyt Epi ei antanut tilaa turhuuksille edes ajatuksen tasolla. Tamma nykäisi päätään, mikä sai ryhtini heti vähän suoremmaksi ja ohjastuntumaa kireämmäksi. Ilme vaihtui virneestä keskittyneeseen. Mikäli Merikannolla olisi parantava vaikutus meidän vähän sinnepäin menneeseen estemenestykseen, mä halusin ottaa siitä kaiken irti. Juuri sopivasti valmentajan saapuessa derbylle aloin vaatia Epiltä enemmän kokoamista.

Laukka pyöri rennosti pitkän sivun lämmittelytehtävälle. Epi oli hyvin avuilla ja tyyni, vaikka seura derbyllä oli kaikkea muuta. Vilkaisin Cavaa ja kulmat tiukassa kurtussa olevaa Isabellaa orin selässä. Cava oli kyllä melkoinen ruutitynnyri, mutta silti hämmensi nähdä Isabella jotenkin niin.. vaikeana? Se ei ollut tyypillistä vanhemmalle Sokalle. Ehkä pitäisi kysellä kuulumisia, kun valmennus olisi ohitse. Käänsin katseeni takaisin ensimmäiselle ristikolle ja keskittymiseni pikkuhyppyihin – hyvä alku takasi hyvän lopun, eikö niin?
”Hyvä, pidä tuo tuntuma”, Merikanto kommentoi, kun lämmittelysarja oli tultu puhtaasti läpi molempiin suuntiin. Oli itsevarma olo, kun Epi tuli voimakkaassa laukassa mutta täydessä hallinnassa suhteutetulle linjalle. Laukan säätely onnistui ilman, että tamma olisi pannut vastaan, ja kaksi pystyä ylittyivät nätisti.

Tuudittauduin siihen ihanaan onnistumisen tunteeseen ja taputtelin vuolaasti rennosti ravaavaa Epiä derbyn päädyssä. Juuri silloin olisi pitänyt pysyä valppaana. Rummuttava laukka-askel kuului yhtäkkiä kovin läheltä, kovin kovaa. Ehdin vilkaista Isabellan kauhistunutta ilmettä Cavan kauhoessa hallitsematonta laukkaa suoraan kohti, kun Epi hyppäsi valtavalla loikalla eteen ja siitä kiitoon. Horjahdin satulassa, menetin molemmat jalustimet ja tarrasin hevosen kaulaan.
”Anna hereillä!” kuului Merikannon korotettu mutta ihmeen rauhallinen ääni. Irvistin ja käänsin Epin kohti aitaa voimakkaalla käsiliikkeellä. Tamma siirtyi hitaaseen laukkaan, siitä raviin ja pysähtyi – muutenhan se olisi törmännyt derbyn puiseen aitaan. Sain jalat jalustimiin ja hallinnan takaisin. Hain heti katseellani toista ratsukkoa ja sain huokaista helpotuksesta. Isabella oli edelleen selässä.

Ei se hyvä loppu ollut, mutta ei pahakaan. Sekä Cava että Epi saivat lopettaa treenin onnistuneeseen suoritukseen miniradalla. Alun harmonia oli kuitenkin poissa, tyyneys oli episodin jälkeen pinnallista. Miten tällaista saattoi tapahtua valtavalla derbyllä? Epi olisi pysynyt hallinnassa ja Cavakin ehkä rauhoittunut aiemmin, jos olisin pitänyt silmät auki ja väistänyt ajoissa.. Huokaillen käänsin Epin maastoon loppukäynneille. Metsä jos joku saisi sydämen tykytyksen lakkaamaan.