Kristian astuu kuvioihin

​”Sä olit kyllä ihan tuhannen tuiterissa”, Kristian hymähti. Äänestä kuului huvittuneisuuden lisäksi hitunen paheksuntaa. Tuhahdin, mutta mies oli oikeassa. Meidän oli pitänyt lähteä vain parille oluelle, käydä läpi kuulumiset ja sitä rataa. No, pistäpä meikäläinen stressin syvissä syövereissä alkoholin äärelle.. Se ei ollut päättynyt hyvin, ja nyt mun päätä kivisti niin saatanasti. Ja hävetti vähintään yhtä paljon. Kristian kun ei ollut kuka tahansa mies – Kristian oli se jäätävän hyvännäköinen mies, johon minäkin olin nuorempana ollut ihastunut. Sittemmin mä olin vaihtanut kauniimpaan sukupuoleen ja meistä oli tullut ihan hyviä kavereita. Silti katsoin miestä edelleen ylöspäin. Sillä oli sellainen vaikutus, vähän niin kuin Amanda Sokalla. Nuorempi perijätär oli sentään verisukua, ja siltikin jossain kaukana ylhäällä mun yläpuolellani. Kristian ei kuitenkaan ollut yhtä pelottava.

Tajusin miehen jäänsinisten silmien tuijottavan mua, ja katsoin sitä kulmiani kurtistaen.
”Niin sulla oli huomenna jo seuraava valmennus?” se rykäisi, ilmeisesti jo toiseen kertaan.
”Eih”, parahdin ja hautasin särkevän pääni käsien väliin, ja jatkoin mumisten: ”On joo..” 
”Nainen, sä olet rappiolla”, Kristian naurahti epäuskoisena ja pudisteli päätään. Niin olin, myönsin mielessäni, mutta sitä en sanoisi ääneen kenellekään.

Sain Kristianin läpiratsastamaan Epin jo sinä kirottuna aamupäivänä. Istuin maneesin katsomossa ryystäen vettä kuin viimeistä päivää. Karmeasta olosta huolimatta olin valtavan helpottunut, että mies oli suostunut diiliin. Epi ei olisi enää heitteillä, ja mä ehtisin hengittää, ja ehkä sitten mun elämäni pikkuhiljaa palaisi raiteilleen. Ainakin mä todella toivoin niin.